Asukaspuisto Hiljanpiha kunnostetaan kesäksi 2025

16.11.2024

Kyläyhdistys kunnostaa kylätalo, Kyläpirtin, pihapiirissä olevan Asukaspuisto Hiljanpihan niin, että se palvelee lapsiperheitä ja paikallista päiväkotia leikkipuistona nykyistä paremmin sekä turvallisemmin. Puistosta tulee käyttäjilleen viihtyisä paikka leikkiä, harrastaa ja järjestää tapahtumia. 

Kunnostamista ja uusien leikkivälineiden hankintaa varten kyläyhdistys on hakenut Päijänne Leader ry:ltä avustusta.  

Puistossa liikkumista helpotetaan tasaamalla leikkialueen maapohja ja kunnostamalla sinne ohjautuvat polut. Tilaan hankitaan ja asennetaan uudet keinulauta ja keinusetit unohtamatta vauvaikäisiä. 

Lahjoituksena saatu leikkimökki kunnostetaan ja puistossa lähinnä leikkivälinevarastona toimineesta maitolaiturista rakennetaan leikkipaikaksi sopiva kioski hyllyineen ja terasseineen. Leluille rakennetaan säilytyslaatikko. 

Parin hehtaarin kokoinen puistoalue on tarkoitus säilyttää edelleen mahdollisimman luonnontilaisena (leikkialuetta lukuun ottamatta) niin, että puut, luonnonkasvit, linnut sekä muu eliöstö viihtyy alueella. Aikanaan tehtyjä pensas- ja kukkaistutuksia uusitaan leikkialueen läheisyydessä istutuksille varatuilla paikoilla. 

Kesäksi 2025 Hiljanpihalle rakentuu Vesa Väänäsen itetaideteoksista DORKIN PUISTON MUISTO -niminen pysyvä itetaidenäyttely. 

Asukaspuisto Hiljanpiha tulee myös olemaan osa kirkonkylän keskustaan suunniteltavaa esteetöntä ulkoilu/taidereittiä, joka toteutetaan yhdessä luonnon ennallistamis- eli Helmi-hankkeen kanssa.