Sahan tarina Heinolan kirkonkylässä:
Helsingin kaupungin puutavarakeskus perustettiin Ruotsalaisen järven ranta-alueelle Heinolan kirkonkylässä monen asian loksahtaessa kohdalleen. Helsingin kaupunki tarvitsi paljon puuta lämmöntuotantoon ja rakennusmateriaaliksi. Myös sahatavaran vienti liikkui huippulukemissa Korean sodan aiheutettua maailmantalouteen ja Suomen kansantalouteen rajun suhdannenousun. Heinolan kirkonkylä sijaitsi puutavaran kuljetuksen ja jalostuksen kannalta otollisessa paikassa. Kaupungissa löytyi myös sahan perustamiseen ja pyörittämiseen tarvittavaa kokemusta Kivistön suvun verkostoista.
Haastattelu 27.2.2024 Juha Kivistön kotona Heinolassa Maaherranpuiston kyljessä:
Sahanhoitaja Juha Kivistö kuvailee itseään sahalaiseksi kolmannessa polvessa:
Juhan muistot sahan toiminnasta alkavat, kun hän nöössipoikana mätti sahan alueella halkoja kuorma-auton lavoille. Halkoja kuljetettiin Ensolta hankituilla autoilla Heinolasta Lahteen. Hänellä on muistikuva myös siitä, kuinka halkorekka ajoi Suomenlinnaan menevään proomuun tyhjennettäväksi.
Helsingin kaupunki tarvitsi valtavasti halkoja talojen ja tuotantolaitosten lämmittämiseen sodan ja jälleenrakennuksen jälkeen. Puutavaran hankintaorganisaatio oli siis halkotoimitusten vuoksi olemassa myös sahaukseen tarvittavia tukkeja varten ja muun muassa puunjalostuslaitoksia omistaneella isoisällä hyvät verkostot. Puuta kuljetettiin pääasiassa Keski-Suomesta.
Puuta uitettiin nippuina Kirkonkylän sahan rantaan ja avolautoista pääsi puuta karkuun hirveä määrä. Sahalla oli myös oma hinaaja nippukuljetuksia varten.
Sahan rannassa oli tukkilajittelija, josta lähti kaksi linjaa, toinen sahan käyttöön tuleville tukeille ja toinen linja, mitä nimitettiin lahtelaiseksi. Sahan alueella olivat niin ikään rimottamo, kuivaamo ja myöhemmin myös paketointilaitos. Ennen paketointilaitoksen perustamista sahatavara paketoitiin käsin. Sahatusta tavarasta noin 80 % meni vientiin. Sahatavaraa myytiin rakentajille ja muille asiakkaille myös sahan paikallismyynnin kautta.
Sahalla oli kuljetusta varten myös omia autoja, joita pidettiin Maaherranpuiston maisemassa, jossa kuskit asuivat.
Puujätettä pilkottiin hakkurissa hakkeeksi, jota lastattiin autoihin ja vietiin mm. Stora Ensolle sellun raaka-aineeksi Sunilaan.
Sahan voimalaitoksella poltettiin sahanpurua, mistä osa myytiin lastulevyn tekotarpeiksi. Puunkuoret puolestaan menivät Tampellalle polttoon.
Juha muistaa, kuinka saha-alueella räjäytettiin keskellä tonttia ollut kallio, josta tuli pylväiden kenttä. Kentällä lajiteltiin, kuorittiin ja kuivattiin pylväitä, joita toimitettiin Keravalle Talma-kyllästämöön.
Sahalla käytettiin Ky5-kyllästysainetta, jolla estettiin sinistäjäsienen leviämistä sahatavaraan. Puita uitettiin kahdessa altaassa, joiden pohjalla ollut myrkkyinen kuorijäte laitettiin tynnyreihin, jotka toimitettiin Juhan aikana ongelmajätelaitokselle. Altaiden vesi tyhjennettiin suoraan Ruotsalaisen järveen. Nykyisin myrkyllisten kloorifenolien käyttö on kokonaan kielletty.
Juhan mukaan sahalla on ollut iso merkitys koko kirkonkylän kehittymiselle ja työllisyydelle 50-luvulta eteenpäin. Parhaimmillaan tehdas työllisti Juhan muistikuvien mukaan 70-90 työntekijää, joista osa tuli myös Heinolan ulkopuolelta. Hän harmittelee sitä, että tuottavan sahan annettiin hiipua Helsingin kaupungin vähentyneiden tarpeiden vuoksi 80-luvulla. Silloin kaupungeilla ei ollut tapana yhtiöittää toimintojaan.
Isän ja isoisän työurat
Juhan isoisä Frans Kivistö oli mukana perustamassa Heinolaan vaneritehdasta 1930-luvulla yhdessä Jaakko Aittasen, Nils Borupin, Laurence Ganen ja Eemil A. Heinämäen kanssa. 12 Mmk maksanut tehdas aloitti toimintansa 28.1.1931 ja kaatui maksuvalmiuskonkurssiin toimittuaan vain kaksi kuukautta. Frans Kivistö toimi tuon ajan vaneritehtaan hallituksen puheenjohtajana. Hänellä oli omistuksessaan useita muitakin puutavaran jalostuslaitoksia ympäri Suomea. 1940-luvulla Frans Kivistö toimi myös Helsingin Puutavara- ja polttoainetoimiston johtajana, mistä jäi eläkkeelle vuonna 1959. Tässä roolissa hän oli perustamassa kirkonkylään sahaa vuonna 1946. https://www.porssitieto.fi/osake/lisaa/heinolanfaneeri.shtml
Juhan isä Jaakko Kivistö valmistui metsänhoitajaksi vuonna 1945 ja täydensi opintojaan Ruotsissa Härnösandin sahateollisuuskoulussa 1950. Työuransa hän aloitti Heinolan Faneritehtaan apulaismetsänhoitajana 1945-46. Helsingin kaupungin puutavara- ja polttoainetoimiston Heinolan sahan isännöitsijä hän oli vuosina 1950-60. Siitä tehtävästä hän siirtyi Helsingin kaupungin puutavarakeskuksen toimitusjohtajaksi vuonna 1960 ja vastasi johtajana myös Heinolan sahan toiminnasta eläkkeelle siirtymiseensä saakka 1982.
(HS 6.1.2000 uutinen Jaakko Kivistön poisnukkumisesta)
Sahan trukinkuljettaja Oiva Toivonen muistelee 25.1.2024 : (haastattelu hänen kotonaan Heinolan kirkonkylässä)
Heinolan kirkonkylään sahalle Oiva tuli vuonna 1956 ajamaan trukkia. Oivan muistikuvien mukaan tukit uitettiin sahalle kuorimoon. Oma hinaaja hinasi puuta Leivonmäen Rutalahdesta asti. Sahalla oli 4 kappaletta omia autoja, joilla ajettiin puuta talvella. Yksi autoista ajoi sahatavaraa eteenpäin.
Sahalla oli ihmisiä töissä paljon Marjoniemestä muun muassa Höltän Helmi. Risto Grön oli kuivaamon hoitaja. Leevi Grön korjasi paikkoja. Oli myös Schröder, jonka perhe Oivan perheen tavoin asui sahan työsuhdeasunnoissa sahan lahden toisella puolella.
Oiva hoiti talon lämmitystä ja sai työnantajalta helpotusta vuokraan. Talossa olivat hyvät olot suihkuineen ja kellareineen. Toivosen perhe muutti työsuhdeasunnosta kaupunkiin Koulukatu 2:een, kun lapset aloittivat oppikoulun. Oiva teki sahalla tuurauksia myös paikallismyynnissä eli etsi asiakkaalle tavaran, jonka asiakas kävi maksamassa kuitilla sahan konttorissa, nyt jo puretussa päiväkoti/Apulannan harjoitustilassa.
Oiva muistelee, kuinka he Sööterin kanssa kävelivät jäätyneen lahden poikki sahalle töihin ja näkivät paljon kuolleita kaloja. Kyllästysaineinen myrkkyvesi kun tyhjennettiin suoraan lahden veteen. Päälle päätteeksi sen aikainen sahanhoitaja aloitti päivän keljuilemalla, mikä sapetti työntekijöitä.
Sahalla olivat kuorimakoneet, valtava kuivaamo ja voimalaitos, nytkin vielä pystyssä olevan piipun vieressä. Hyvösen Vilho toimi voimalan konemestarina.
Sahan työntekijät perheineen osallistuivat pikkujouluihin, joita pidettiin nyt jo puretussa Pikosen pirtissä.
Oiva tunsi olevansa sahanjohtaja Jaakko Kivistön luottohenkilö monella tapaa, eikä vähiten siksi, että hän toimi myös työntekijöiden eduselimessä, työväenosastossa. Jaakko toi ennen poislähtöään Oivalle allekirjoittamattoman kirjeen, jossa toivottiin, että työväen osasto suhtautuisi myönteisesti poikansa Juhan sahanhoitajuuteen. Veikko Saari, Onni Saaren veli, oli sahalla pitkäaikainen luottamusmies.
ESS 21.12. 2006 ja 11.9.2013 kertoi, kuinka Heinolan kirkonkylän sahan alueen puhdistamisesta muodostui kaupungille lopulta noin 700 000 euron savotta.
Entinen Heinolan maalaiskunta myi 12 hehtaaria Ruotsalaisen ranta-aluetta 1980-luvun lopussa yksityiselle yrittäjälle. Toiveet asunnoista ja kevyestä teollisuudesta elivät silloin korkealla.
Heinolan kaupunki ja maalaiskunta yhdistyivät 1997, minkä jälkeen kissanhännänveto saha-alueen kunnostuskustannusten jakamisesta jatkui Helsingin kaupungin kanssa. Rahaa kaupungilta oli kulunut melkein kaksinkertaisesti sen, mitä maalaiskunta aikanaan nettosi.
Lehti mm. kertoi, kuinka kirkonkylästä oli ajettu kolmisenkymmentä rekkakuormaa moskaa ongelmajätelaitokselle Joutsenoon. Paikoin dioksiini- ja furaanipitoisuudet olivat ylittäneet monikymmenkertaisesti sallitun rajan. Maata oli vaihdettu puhtaaseen ja osa saastuneista maista myös kompostoitiin.
Tutkintapyyntöjä saastuneiden maa-alueiden alkuperästä tehtiin niin ikään useita, mutta esitutkintaa ei aloitettu. Tuolloin kun oli maan tapa, että sahoilla käytetyt myrkyt päästettiin suoraan vesistöihin ja haudattiin maaperään.